Produktiot

LARIN PARASKE - rautamuurahaisten sukua

Käsikirjoitus ja ohjaus
Ritva Holmberg
Näyttelijät
Eeva Litmanen
Karoliina Franck
Muusikko
Vilma Timonen

Käsikirjoitus perustuu Larin Parasken laulamiin runoihin ja Anu Kaipaisen romaaniin Poimisin heliät hiekat.
Pukujen valmistus Jonna Dahlberg-Susa ja Inkeri Okka
Järjestelyt Hanna-Mari Nieminen
Valokuvat Touko Yrttimaa
Kiitos: Anneli Asplund, Senni Timonen, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Karjalainen Näyttämö & Inkeri Herkonheimo, Kalevala Korun kulttuurisäätiö, Jenny ja Antti Wihurin rahasto.
Esityksen kesto 1 h.

ESITYKSEN TAUSTAA

Näyttelijä Eeva Litmasen kiinnostus Larin Paraskea kohtaan syntyi luonnollista tietä. Hän on Parasken jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa: Larin Paraske oli hänenisoisänsä äidinäiti. Larin Parasken muisto eli suvussa vahvana. Jo pikkutyttönä Litmanen kuuli tarinoita Parasken aineellisesti köyhästä, mutta henkisesti rikkaasta elämästä Pohjois-Inkerissä ja Karjalan Kannaksella. Viime vuonna hän päätti "palata juurilleen" ja valmistaa tyttärensä Karoliinan kanssa esityksen legendaarisesta esiäidistään. Litmanen keräsi ympärilleen työryhmän, ja niin syntyi puolen vuoden harjoittelun tuloksena pienoisnäytelmä LARIN PARASKE - rautamuurahaisten sukua.

LARIN PARASKE

Paraske syntyi Inkerin Lempaalassa 1833. Isä oli Kuussovan eli Ivan Kusovin hovin orja ja seppä. Äiti oli kotoisin Suomen puolelta Sakkolan pitäjän Vaskelan kylästä. 10- vuotiaasta asti Paraske kävi paimenessa ja harrasti jo tällöin kiihkeästi laulamista. 17- vuotiaana Paraske jäi täysin orvoksi. Päästäkseen Suomen puolelle hän avioitui kaksikymmenvuotiaana itseään puolta vanhemman, köyhän ja heikkokuntoisen vaskelalaisen Kaurila Teppananpojan kanssa. Kun vaimo muutti miehensä kotitaloon Larilaan tuli Paraske Nikitantyttärestä Larilan eli Larin Paraske.

Paraske synnytti yhdeksän lasta, joista kuusi kuoli pieninä, ja hoivasi lisäksi useita kymmeniä ottolapsiaan, joita kävi hakemassa jalkaisin Pietarista. Yhden naisen työtaakka sisälsi myös raskaita miehisiä töitä, peltojen kyntöä ja heinäjaalojen vetämistä Taipaleenjoella. Kaurila, joka loppuvuosinaan oli ollut hoidettava "koti-ukko" kuoli vuonna 1888. Leskeksi jäädessään Paraske oli 54-vuotias.

Keväällä 1887 Paraske löysi uuden ansiolähteen. Nuori Adolf Neovius, joka oli komennettu apupapiksi Sakkolan luterilaiseen seurakuntaan, oli innokas kansanrunouden keräilijä. Hän kiinnostui Paraskesta ja alkoi tallentaa Parasken laulamia runoja. Syksyllä 1889 Neovius muutti Porvooseen ja tammikuussa 1891 Paraske tuli hänen luokseen Porvooseen ja eli siellä toukokuuhun 1894. Tänä aikana Neovius vei loppuun Parasken runojen muistiinmerkitsemisen, yhteensä 32 000 säettä.

Kansallisromantiikan ja karelianismin nousukauden myötä Paraskesta alkoi tulla kuuluisuus. Hän esiintyi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuosikokouksessa, Jean
Sibelius kävi Porvoossa häntä kuuntelemassa ja Albert Edelfelt ja Eero Järnefelt innostuivat maalaamaan Parasken muotokuvia.

Keväällä 1894 Paraske palasi Vaskelan karuun arkeen. Hänen loppuvuosiaan leimasivat ankara köyhyys, sairaudet, jopa nälänhätä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura myönsi Paraskelle pienen eläkkeen, mutta se ei riittänyt pitkälle. Parasken mökki ja pieni tila myytiin verorästien takia vuonna 1899 ja hän joutui
muuttamaan naapurin saunaan. Elämänsä viimeiset kaksi vuotta Paraske sai kuitenkin asua vanhassa kodissaan, jossa hänen hoitajanaan ja tukenaan oli naimaton tytär Nadeshda. Larin Paraske kuoli 1904.